Levyarvostelut
Soundin demoefektissä 2010 huhtikuussa
Helsinkiläisen Mustan Listan kappaleet ovat simppeleitä ja maanläheisiä ja yhtyeen musiikillisina verrokkeina voisi pitää vaikkapa Juice Leskistä tai Sigiä. Musiikin tavanomaisuudesta johtuen sanoitukset varastavat kuuntelussa suurimman huomion, ja tältä osin ”monissa liemissä marinoitujen komponenttien” korkea keski-ikä kuuluu varsin positiivisella tavalla - kypsyytenä ja realismina. Demon aloittavan Huudan -kappaleen rytmiikka ei tahdo luonnistua rytmiryhmältä millään, ja tämä häiritsee kappaleen kuuntelemista melkoisesti. Tätä seuraavat Hiljaa kuunnellaan ja Tehdas ovatkin tasapainoisempia ja onnistuneempia raitoja kaikin puolin. Finnvoxilla isolla rahalla masteroitu kiekko soi pätevästi, mutta äänityksestä ja miksauksesta johtuen yleissoundi on silti turhan sekava. Kaikesta voi päätellä, että yhtye toimii jäsenilleen vain hyvänä harrastuksena. Ilo välittyy.
